Ajankohtaisia aiheita ja taloushallinnon tulevaisuudennäkymiä – Julkishallinnon palvelukeskukset kokoontuivat Pasilassa

17.11.2023 09:47

Palkeet järjesti säännöllisen julkishallinnon palvelukeskusten tapaamisen marraskuussa Pasilassa.

Takaisin uutisiin

Kaksi teräksistä palapelin palaa vierekkäin.

Palkeet järjesti säännöllisen julkishallinnon palvelukeskusten tapaamisen marraskuussa Pasilassa. Tapaamiseen osallistui edustajia seuraavista organisaatioista: Monetra, Espoon kaupunki, Sarastia, Meita, Kirkon palvelukeskus, Certia ja Helsingin kaupungin taloushallintopalveluliikelaitos. Iltapäivällä tapaamisessa vierailivat myös Taloushallintoliiton edustajat. Palkeista mukana olivat toimitusjohtaja Tuija Kuivalainen sekä oy- ja yhteisöasiakkaiden yksikön johtaja Tuomas Watia.

Päivän aikana käytiin palvelukeskusmaailman kuulumisia läpi puolin ja toisin. Keskustelun aiheena olivat muun muassa palvelukeskusten tämän hetken ajankohtaiset edistettävät asiat ja merkittävät puheenaiheet. Iltapäivällä Taloushallintoliiton toimitusjohtaja Jari Seppä kertoi trendeistä ja tulevaisuudennäkymistä taloushallinnon alalla.

Yhteiset tapaamiset jatkuvat jälleen keväällä Pasilan toimitiloissa.

Tapaaminen Pasilan toimitiloissa, ihmisiä pöydän ääressä.

Jaa somessa

Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Jaa X:ssä
Takaisin uutisiin

Tutustu myös näihin

Nuorehko mieshenkilö istuu tietokoneen näytön ääressä ja hymyilee.

Uutinen 19.5.2026

Palkeiden HRM-kokonaispalvelu vapautti DVV:ssä aikaa asiantuntijatyöhön

DVV otti HRM-kokonaispalvelun käyttöön alkuvuodesta 2026. Päätöksen taustalla olivat valtiovarainministeriön suositukset ja viraston oma tavoite kehittää henkilöstöhallintoa strategisempaan suuntaan.

Lue lisää
Kahdeksan ihmistä kokoontuneena sohville, yksi seisoo valkotaulun vieressä, kaikki hymyilevät.

Uutinen 7.5.2026

Palkeet kehittää toiminnan ja talouden suunnitteluaan – samalla arvioidaan palvelun laajentamista asiakkaille

Palkeet on hankkinut toiminnan ja talouden suunnittelujärjestelmän ensivaiheessa Palkeiden omiin virastotason tarpeisiin.

Lue lisää