Hyvä, paha konflikti

24.2.2023 09:44

Ristiriitoja ja konflikteja on ollut aina työpaikoilla ja tulee olemaan aina kun kaksi tai useampi ihminen on koolla omine ajatuksineen, mielipiteineen ja haluineen.

Takaisin blogiin

Shakkilauta ja pelinappuloita pöydällä.

Ristiriitoja ja konflikteja on ollut aina työpaikoilla ja tulee olemaan aina kun kaksi tai useampi ihminen on koolla omine ajatuksineen, mielipiteineen ja haluineen. Ja hyvä näin! Aina konfliktit työpaikoilla eivät ole haitaksi, vaan ajattelutapojen erilaisuus on työyhteisöille tervettä ja tarpeellista, jotta asiat sekä prosessit voivat kehittyä.

Erilaiset mielipiteet ovat välttämättömiä, sillä muuten kyky kyseenalaistaa ja kehittää toimintaa häviää. Tärkeää on myös erottaa, että konfliktissa ei ole kyse kiusaamisesta, jossa kiusattava on alisteisessa asemassa kiusaajaan nähden eikä hänellä ole keinoja puolustaa itseään. Toisin sanoen konfliktin osapuolilla on keinoja puolustaa näkemystään.

Konflikteja on erilaisia ja ne voivat liittyä siihen mitä tehdään tai miten tehdään. Voidaan puhua ihmissuhdekonflikteista, jolloin kyse on siitä, että ihmiset ärsyttävät toisiaan olemassaolollaan ja mielipiteillään. Asiakonfliktissa on kyse asioista, päätöksistä, tavoitteista, tehtävistä ja niihin liittyvistä eriävistä mielipiteistä. Prosessikonflikti puolestaan voi syntyä tilanteessa, jossa kitkaa aiheuttaa työskentely- ja toimintatapoihin, valittuihin menettelyihin ja strategiaan liittyvät seikat. Verrattuna asiakonfliktiin, prosessikonflikti ei yleensä ole niin suuri tai vakava asia, koska ryhmällä pitäisi olla yhteinen päämäärä tai tavoite selvillä – kiistaa aiheuttaa tekemisen tavat. Ihmissuhdekonfliktit, eli tilanteet, joissa ihmiset ärsyttävät toisiaan, vaikka asioista ja tavoista ollaan samoilla linjoilla, ovat kaikkein haasteellisimpia, koska edellisiin verraten ihmissuhdekonfliktiin liittyvät vahvasti tunteet. Ihmissuhdekonfliktit voivat pahimmillaan olla perittyjä konflikteja. joissa vanha työntekijä siirtää konfliktia eteenpäin uudelle työntekijälle.

On hyvä, että asioista voidaan olla eri mieltä, koska silloin voidaan myös löytää ratkaisuja, jotka ovat parempia kuin ennen konfliktia.

Perinteisesti konflikteihin liitetään negatiivisia piirteitä, mutta ne kannattaa nähdä luonnollisena osana ihmisten vuorovaikusta. Konfliktit ovat tarpeellisia, jotta esille nousee asioita, jotka muuten jäisivät ratkomatta. Lisäksi konfliktit tarjoavat mahdollisuuden oppia uutta ja kehittää toimintaa. Rakentava konflikti voi auttaa ryhmän jäseniä ymmärtämään paremmin sekä toisiaan että käsiteltävää aihetta.

Haitalliseksi konflikti muodostuu, jos sen aiheuttama kitka alkaa haitata työntekoa ja jäädään ikään kuin ”tuleen makaamaan”. Tilanteen pitkittyessä se vaikuttaa myös konfliktin osapuolten lähipiiriin, jotka usein valitsevat puolensa. Tämän jälkeen on suuri vaara, että tiimi tai ryhmä jakautuu. Konfliktit heikentävät myös usein ryhmän tehokkuutta ryhmäläisten huomion kiinnittyessä ryhmän tehtävän sijaan konfliktiin. Näin ollen konfliktit pitäisi ottaa puheeksi ja pyrkiä ratkaisemaan mahdollisimman pian työyhteisössä, koska tilanteen kärjistyessä asioiden korjaaminen ja ihmissuhteiden palauttaminen on haastavaa.

Palkeissa pidämme tärkeänä, että esihenkilöillämme on osaamista tarvittaessa puuttua työntekoa häiritseviin konflikteihin. Tämän vuoksi järjestämme vuosittain Työpaikkakiusaamisen nollatoleranssi -verkkovalmennuksen yhdessä Työterveyslaitoksen asiantuntijoiden kanssa. Valmennuksessa opitaan rakentamaan myönteistä toimintakulttuuria, ennaltaehkäisemään epäasiallista käyttäytymistä sekä harjoitellaan konflikteihin puuttumista, puheeksi ottamista ja asioiden ratkaisemista.

Blogin kirjoittaja

Mari Eerikäinen, Palkeet.

Eerikäinen Mari

Johtaja

HRD-palvelut

Jaa somessa

Takaisin blogiin