Valtion henkilöstö­tutkimus ja Tutka

Kolme henkilöä pitämässä palaveria neuvotteluhuoneessa.

Valtion henkilöstötutkimuksen uudistaminen toteutetaan vuoden 2024 aikana. Lue ajankohtaisia uutisia uudistamistyöstä.

Valtion henkilöstötutkimus

Valtion yhteinen henkilöstötutkimus tarjoaa valtion työnantajille työvälineen strategiseen johtamiseen. Tutkimuksella kerätään henkilöstöltä nimetöntä palautetta eri teemoista, johdon ja esihenkilöiden HR-tiedolla johtamisen tueksi.

Palkeet hoitaa tutkimuksen ylläpito-, hyödyntämis- ja asiakaspalvelutehtävät sekä kehittämistyön. Valtiovarainministeriö ohjaa kehittämistyötä ja hyödyntämistä. Virastot saavat tukea toimintansa parantamiseen myös vertailutiedon avulla. Hallinnonaloja ja koko valtiota koskevien selvitysten ja analyysien tekeminen on välttämätön osa tiedolla johtamista ja johtamisen uudistumista.

Henkilö juo kahvia rannalla.

Työtyytyväisyystutkimuksen kysymykset

Tutkimuksen avulla analysoidaan henkilöstön kokemuksia seuraavien teemojen kautta:

  1. Esimiestyö ja johtaminen
  2. Työn sisältö ja vaikuttamismahdollisuudet
  3. Palkkaus
  4. Osaaminen, oppiminen ja uudistuminen
  5. Työyhteisön toimintakulttuuri
  6. Työ- ja toimintaympäristö
  7. Vuorovaikutus ja viestintä sekä
  8. Työnantajakuva ja arvot.

Voit tutustua tarkemmin mittaristoon

Tulosten analysoinnin tukena käytetään myös kysymyksistä koottuja faktorianalyysiin perustuvia summaindeksejä.

  1. Johtajuusindeksi
  2. Innovointikyvykkyysindeksi
  3. Työyhteisöindeksi
  4. Oma työ
  5. Työyhteisön oikeudenmukaisuus
  6. Esimiestyö
  7. Johtaminen
  8. Palkkaus

Indeksit on esitelty tarkemmin täällä (pdf)

Valtion henkilöstötutkimuksen tulokset

Henkilöstötutkimusten tulosten hyödyntäminen on keskeinen osa johtamisen kehittämistä. Tutkimuksen avulla saatujen tietojen analysointi, seuranta ja hyödyntäminen virastojen toiminnan kehittämisessä on ensiarvoisen tärkeää. Tukea ja vinkkejä tulosten hyödyntämiseen ja kehittämistyön käynnistämiseen voi saada alla olevista oppaista ja esim. viraston Kaiku-kehittäjiltä.

Analyysiraportit

Tiivis analyysiraportti tarjoaa tiedot valtion henkilöstön työtyytyväisyydestä saadut innovointikyky-, johtamis- ja työyhteisöindeksit. Lisäksi raportilla esitetään lukuja valtion henkilöstöstä sekä panostuksista työhyvinvointiin ja henkilöstön kehittämiseen valtiolla. Lopussa on yhteenveto raportointivuoden johtopäätöksistä.

Raporttikoosteet

Raporttikokonaisuus sisältää tutkimusvuoden työtyytyväisyystiedot

  • koko valtion henkilöstölle yhteensä
  • valtion henkilöstölle luokiteltuna sukupuolen, iän, vakinaisuuden, hallinnonalan, virastotyypin, henkilöstöryhmän ja koulutuksen mukaan.

Henkilöstötutkimuspalvelu

Palvelun avulla asiakas voi toteuttaa erilaisia henkilöstötutkimuksia itsenäisesti tai Palkeiden tukemana. Palvelussa tarjotaan työkaluja työhyvinvoinnin ja työyhteisön kehittämisen kokonaisuuteen, näiden mittaamiseen sekä raportointiin. Palvelussa saat käyttöön valmiit tutkimusmallit ja valmisraportit, perehdytysmateriaalia ja Palkeiden tukipalvelun. Erikseen sovittaessa Palkeilta voi ostaa myös tutkimusten ja asiakaskohtaisten raporttien tekemistä.

Palkeet omistaa valtion henkilöstötutkimuksen järjestelmän (Tutkan) ja ylläpitää valtion yhteisiä kyselypohjia sekä vastaa niiden kehittämisestä. Palkeet vastaa valtionhallinnon työtyytyväisyystietojen tuottamisesta ja julkaisemisesta.

Tutustu materiaaleihin:

Jos kiinnostuit palvelusta, ota yhteyttä Pointin palvelupyynnön välityksellä

Tutka-järjestelmä

Tutka on järjestelmä, joka mahdollistaa toteutuksen seuraaville tutkimuksille/ kyselyille:

  • Vuosittainen valtion yhteinen henkilöstötutkimus
  • Valtion yhteinen lähtökysely, palvelussuhteen päättyessä.
  • Esimiesbaro
  • Vuosittaisen tutkimuksen seurantatutkimukset
  • Pulssi- ja fiiliskyselyt

Organisaatiot toteuttavat omat tutkimuksensa itse tai Palkeiden tuottamana. Vastaukset kerätään tutkimuksissa anonyymisti ja luottamuksellisesti, eikä yksittäisen vastaajan mielipide tule esiin.

Henkilöstötutkimuksen tietosisällön hyödyntäminen on keskeinen osa johtamisen ja organisaation toiminnan kehittämistä. Sovelluksen valmisraporteista saat johtamisen, työhyvinvoinnin ja palkitsemisen kehittämisen tueksi monipuolista tietoa omasta organisaatiostasi (koko organisaatio, viraston yksikköjaotukset ja
henkilöstöluokitukset) sekä vertailutietoa (esim. hallinnonala ja virastotyyppi).

Vuosittaiset tutkimukset tallentuvat järjestelmään, mikä mahdollistaa tietojen tarkastelun aikasarjana.

Tutustu Tutkaan ja käyttöohjeisiin:

Henkilöstötutkimuksen uudistaminen