Tiedote

Pyydämme sinua osallistumaan verkkosivustomme käyttäjäkyselyyn, johon vastaaminen vie muutaman minuutin.

Linkki Webropol-kyselyyn

Väärinkäytösten ilmoituskanava

Ilmoituskanavan kautta Palkeiden työntekijät, asiakkaat ja sidosryhmät voivat turvallisesti ilmoittaa epäillyistä väärinkäytöksistä tai muusta epäeettisestä toiminnasta.

Käsi lukitsemassa säilytyskaapin ovea.

Palkeiden ilmoituskanava

Ilmoittajansuojelu

Ilmoittajansuojelu antaa suojan eräiden väärinkäytösten ilmoittajille. Ilmoittaja on henkilö, joka työnsä yhteydessä havaitsee Euroopan unionin tai kansallisen oikeuden rikkomista esimerkiksi julkisissa hankinnoissa, yksityisyyden ja henkilötietojen suojassa tai verkko- ja tietojärjestelmien turvallisuudessa ja tekee siitä ilmoituksen ilmoituskanavaan. Väärinkäytöksistä ilmoittaminen on tärkeää yleiseen etuun kohdistuvien uhkien ja vakavien haittojen ennaltaehkäisemiseksi.

Ilmoittajansuojelun avulla ilmoittajat voivat ilmoittaa väärinkäytöksistä turvallisesti ja siten, että heidän henkilöllisyytensä on suojattu. Tieto ilmoittajan henkilöllisyydestä on salassa pidettävä tieto myös ilmoituksen jatkokäsittelyssä.

Ilmoittajansuojelu perustuu ilmoittajansuojelulakiin ja Euroopan unionin ilmoittajansuojeludirektiiviin.

Ilmoittajansuojelu kieltää vastatoimet ilmoittajaa kohtaan. Työnantaja ei voi esimerkiksi heikentää ilmoittajan palvelussuhteen ehtoja, päättää ilmoittajan palvelussuhdetta tai lomauttaa ilmoittajaa ilmoituksen johdosta

Ilmoittajansuojelun edellytykset

Ilmoittajansuojelulle on kolme yleistä edellytystä:

  • Ilmoittajalla on ilmoittamishetkellä perusteltu syy uskoa, että rikkomista koskeva tieto pitää paikkansa.
  • Rikkomista koskeva tieto kuuluu ilmoittajansuojelulain soveltamisalaan.
  • Ilmoittaja ilmoittaa työnsä yhteydessä havaitusta väärinkäytöksestä.

Millaisista väärinkäytöksistä ilmoituksen voi tehdä?

Ilmoituksia voi tehdä Euroopan unionin tai kansallisen oikeuden rikkomisista, jotka

  • ovat rangaistavia
  • voivat johtaa seuraamusmaksuun tai
  • voivat vakavasti vaarantaa yleisen edun toteutumista.

Ilmoituksia voi tehdä seuraavilla aloilla havaituista väärinkäytöksistä:

  • julkiset hankinnat lukuun ottamatta puolustus- ja turvallisuushankintoja
  • finanssipalvelut, -tuotteet ja -markkinat
  • rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estäminen
  • tuoteturvallisuus ja vaatimustenmukaisuus
  • liikenneturvallisuus
  • ympäristönsuojelu
  • säteily- ja ydinturvallisuus
  • elintarvikkeiden ja rehujen turvallisuus sekä eläinten terveys ja hyvinvointi
  • Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 168 artiklassa tarkoitettu kansanterveys
  • kuluttajansuoja
  • yksityisyyden ja henkilötietojen suoja
  • verkko- ja tietojärjestelmien turvallisuus.

Lisäksi ilmoituksia voi tehdä

  • Euroopan unionin varainhoitoa tai menojen toteuttamista tai unionin tulojen tai varojen keräämistä koskevien sääntöjen rikkomisesta
  • avustusten tai valtiontukien myöntämistä, käyttämistä tai takaisinperintää koskevien sääntöjen rikkomisesta
  • kilpailusääntöjen rikkomisesta
  • yritysten ja yhteisöjen verosääntöjen rikkomisesta tai järjestelyistä veroetujen saamiseksi
  • kuluttajan suojaamiseksi säädetyn lainsäädännön rikkomisesta.

Millaisille henkilöille ilmoittajansuojelua annetaan?

Ilmoittajansuojelulain mukainen suoja annetaan ilmoittajalle, joka ilmoittaa työnsä yhteydessä havaitusta väärinkäytöksestä.

Ilmoittaja voi olla

  • työ- tai virkasuhteessa
  • itsenäinen ammatinharjoittaja
  • osakkeenomistaja
  • yhteisön tai säätiön hallituksen tai hallintoneuvoston jäsen tai toimitusjohtaja
  • vapaaehtoistyöntekijä
  • harjoittelija.

Ilmoittaja voi myös tehdä ilmoituksen työtä edeltäneiden neuvottelujen tai jo päättyneen työnsä aikana tapahtuneesta rikkomisesta. Ilmoituksen voi tehdä, vaikka neuvottelut eivät olisi johtaneet työn alkamiseen.

Lisäksi suoja annetaan henkilölle, joka avustaa ilmoittajaa ilmoittamismenettelyssä tai on yhteydessä ilmoittajaan ja on myös vaarassa työnsä tai asemansa vuoksi joutua vastatoimien kohteeksi ilmoituksen johdosta. Tällainen henkilö voi olla esimerkiksi työpaikan luottamusmies, luottamusvaltuutettu, työsuojeluvaltuutettu, muu henkilöstön edustaja tai ilmoittajan sopimuskumppani, työtoveri tai sukulainen.

Miten ilmoitus tehdään?

Ilmoituksen mahdollisesta väärinkäytöksestä voi tehdä Palkeiden ilmoituskanavaan. Palkeet ei ota vastaan anonyymejä ilmoituksia.

Perehdy ennen ilmoituksen tekemistä ilmoittajansuojelun yleisiin edellytyksiin:

  • Ilmoittajalla on ilmoittamishetkellä perusteltu syy uskoa, että rikkomista koskeva tieto pitää paikkansa.
  • Rikkomista koskeva tieto kuuluu ilmoittajansuojelulain soveltamisalaan.
  • Ilmoittaja ilmoittaa työnsä yhteydessä havaitusta väärinkäytöksestä.

Väärien tietojen ilmoittaminen tahallaan on rangaistavaa, ja siitä voi seurata vahingonkorvausvelvollisuus.

Tee ilmoitus aina ensisijaisesti Palkeiden ilmoituskanavaan. Jos sinulla kuitenkin on perusteltu syy uskoa, että Palkeille osoitetun ilmoituksen perusteella toimenpiteisiin ei ole ryhdytty määräajassa tai rikkomiseen ei voida puuttua tehokkaasti tai koet, että voit joutua vastatoimien kohteeksi ilmoituksen johdosta, voit tehdä ilmoituksen ilmoittajansuojelulain mukaisesta työn yhteydessä havaitusta väärinkäytöksestä oikeuskanslerinviraston keskitettyyn ilmoituskanavaan.

Siirry tekemään ilmoitus tästä.

Saat ilmoituksen lähettämisen yhteydessä salasanan. Ota se talteen. Salasanan avulla voit seurata ilmoitustasi. Jos kadotat salasanan, et voi seurata ilmoitustasi.

Seuraa ilmoituksen käsittelyä tästä.

Henkilötietojen käsittely

Lue henkilötietojen käsittelystä Palkeissa Tietosuoja-sivulta.

Ohje väärinkäytösilmoituksen tekemiseen

1. Väärinkäytösilmoitus tehdään kirjallisesti

Ilmoituksen voi tehdä vain omalla nimellä. Järjestelmä ohjaa ilmoituksen tekemisessä ja sen kautta voidaan viestiä ilmoittajan kanssa. Ilmoitukseen on pääsy vain ilmoituksen käsittelystä vastaavilla henkilöillä.

Ilmoittajansuojelulain soveltamisalaan kuuluvat ilmoitukset voidaan toissijaisesti tehdä Oikeuskanslerinviraston ylläpitämään keskitettyyn ilmoituskanavaan ilmoittajansuojelulain 8 §:n mukaisissa tilanteissa. Tällaisia ovat esimerkiksi tilanteet, joissa ilmoittajalla on perusteltu syy uskoa, ettei sisäisen ilmoituksen perusteella ole ryhdytty riittäviin (16 §) mukaisiin toimenpiteisiin säädetyssä määräajassa, ettei rikkomiseen voida puuttua tehokkaasti sisäisen ilmoituksen perusteella tai ilmoittajalla on perusteltu syy uskoa olevansa vaarassa joutua ilmoittamisen johdosta vastatoimien kohteeksi.

2. Ilmoituksen vastaanottaminen ja tilannearviointi

Palkeissa asiaa tutkii nimetty ja suppea ryhmä ilmoituksien käsittelystä vastaavia henkilöitä, jotka on nimetty Palkeiden työjärjestyksessä.

Ilmoitusten käsittelytoimintoon nimetyt henkilöt voivat kutsua yksittäisen asian käsittelijäksi muita Palkeiden virkamiehiä tai sisäisiä tarkastajia asiantuntijoiksi. Jos joku käsittelytoiminnon nimetyistä henkilöistä on esteellinen, hän ei osallistu asian käsittelyyn.

Kaikkien käsittelytoimintoon nimettyjen henkilöiden ollessa esteellisiä Palkeiden toimitusjohtaja nimeää asian käsittelyyn uudet riippumattomat käsittelystä vastaavat henkilöt. Jos toimitusjohtaja on asiassa esteellinen, asia siirretään valtiovarainministeriön määräämän prosessin mukaisesti valtiovarainministeriölle.

Käsittelytoimintoon nimettyjen ilmoituksien käsittelystä vastaavien henkilöiden vastuulla on ilmoituksen esikäsittely ja tilannearviointi. Käsittelytoiminto tekee ensin päätöksen, onko kyseessä ilmoittajansuojelulain soveltamisalaan kuuluva ilmoitus, muun voimassa olevan lainsäädännön mukaan käsiteltävä väärinkäytösilmoitus vai ilmoituskanavaan kuulumaton ilmoitus, joka ohjataan muuhun prosessiin, kuten esimerkiksi asiakaspalaute.

3. Vastaanottoilmoituksen tai muun ilmoituksen antaminen ilmoittajalle

Palkeet toimittaa ilmoittajalle vastaanottoilmoituksen seitsemän päivän kuluessa ilmoituksen vastaanottamisesta.

Jos ilmoitus ei selkeästi kuulu ilmoituskanavaan väärinkäytösilmoituksena, ilmoittajalle annetaan ilmoitus asian siirtämisestä muuhun käsittelyprosessiin tai muulle vastuutaholle. Tällaisia voivat olla esimerkiksi asiakaspalautteiden siirtäminen oikeaan prosessiin Palkeiden sisällä. Jos ilmoitusta ei ole tarpeen siirtää muuhun käsittelyprosessiin tai muulle vastuutaholle, ilmoittajalle annetaan ilmoitus, ettei jatkotoimia suoriteta. Tällainen ilmoitus voi olla esim. täysin puutteellinen tai selkeästi aiheeton ilmoitus.

4. Tutkinnan jatkotoimenpiteiden arvioiminen

Jos kyseessä on ilmoituskanavaan kuuluva väärinkäytösilmoitus, Palkeiden ilmoitusten käsittelystä vastaavat henkilöt arvioivat tarvittavat tutkinnan jatkotoimenpiteet ja tarvittaessa kutsuvat Palkeiden omia virkamiehiä tai sisäisiä tarkastajia tutkimaan asiaa.

5. Ilmoituksen tutkinta

Käsittelytoimintoon nimetyt ilmoituksien käsittelystä vastaavat henkilöt ovat Palkeiden virkamiehiä ja koordinoivat tutkintaa. Tutkintaa tekemään kutsutut asiantuntijat selvittävät ja tutkivat ilmoituksen sekä pyytävät ilmoittajalta tarvittaessa lisätietoja ilmoituskanavan kautta. Jos ilmoitus osoittautuu paikkansa pitäväksi, ilmoituksen käsittelystä vastaavat henkilöt raportoivat asiasta Palkeiden työjärjestyksen mukaan viraston sisällä toimivaltaiselle taholle, jotta toimenpiteisiin rikkomiseen puuttumiseksi voidaan ryhtyä. Ilmoituksen käsittelystä vastaavat henkilöt ehdottavat tarvittavia jatkotoimia löydöstensä perusteella.

6. Tiedonanto toimenpiteistä ilmoittajalle

Väärinkäytösilmoituksen käsittelystä vastaavat henkilöt antavat ilmoittajalle tiedon jatkotoimenpiteistä kolmen kuukauden kuluessa väärinkäytösilmoituksen vastaanottoilmoituksen toimittamisesta. Toimenpiteiden ilmoittamisessa käytetään samaa tapaa kuin väärinkäytösilmoituksen vastaanottoilmoituksessa.

Tieto toimenpiteistä annetaan siinä laajuudessa kuin se kolmen kuukauden aikaraja, salassapito ja muut seikat huomioiden on mahdollista.

7. Ilmoituksen tutkinnan tulokset, päätös jatkotoimenpiteistä, korjaavat toimenpiteet ja käsittelyn lopettaminen

Tutkinnan tuloksena Palkeet päättää työjärjestyksensä mukaisesti jatkotoimenpiteistä ja niiden toimeenpanosta tai toteaa, että ilmoitus ei johda toimenpiteisiin. Korjaavat toimenpiteet voivat sisältää esimerkiksi prosessien, kontrollien tai sisäisen valvonnan kehittämistä, sopimusasioita, henkilöstöhallinnollisia toimia, rikosilmoituksen tekemisen, oikeustoimia tms.

Jos väärinkäytösilmoitus koskee toimitusjohtajaa, ilmoituksen tutkinta ja jatkotoimista päättäminen siirretään valtiovarainministeriöön. Mahdollisuuksien mukaan ilmoittajalle ilmoitetaan myöhemmin ilmoittaa myös tutkinnan lopullisista tuloksista.

8. Ilmoitusta koskevan asian käsittelyn dokumentointi, kirjaaminen ja arkistointi

Palkeet vastaa ilmoituksen käsittelyssä syntyneen aineiston säilytyksestä voimassa olevan lainsäädännön ja organisaation arkistointisuunnitelman mukaisesti.

Ilmoituksen käsittelystä vastaavat henkilöt luovat ilmoituskanavan dokumentaatiosta koostetiedoston, joka arkistoidaan asianhallintajärjestelmään yhdessä asiasta tehtyjen päätösten kanssa.

Arkistoinnin jälkeen dokumentaatio poistetaan teknisestä ilmoituskanavasta, jos ilmoitus on tehty sen kautta. Aineiston julkisuus määräytyy voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti.