Miltä palvelukeskusmaailma näyttää tulevaisuudessa?

18.10.2022 12:52

”Palvelukeskusten rooli on muuttunut suoritteita tuottavasta tahosta aidoksi asiakkaan kumppaniksi ja lisäarvon tuottajaksi” sanoo talouspalveluista vastaava johtaja Minna Korpela Palkeista.

Takaisin uutisiin

Kaksi kättä ojennettuna pitämässä palapelin palasta kiinni, tausta on keltainen.

Suoritteiden tuottajasta aidoksi kumppaniksi

”Palvelukeskusten rooli on muuttunut suoritteita tuottavasta tahosta aidoksi asiakkaan kumppaniksi ja lisäarvon tuottajaksi” sanoo talouspalveluista vastaava johtaja Minna Korpela Palkeista. ”Palvelukeskusten tulee olla aktiivisia ja ketteriä toimintaa ja tuloksia parantavien muutosten edistämisessä,” hän jatkaa.

Palvelukeskus tuottaa parhaan lisäarvon silloin, kun yhtenäisiä prosesseja ohjataan, mitataan ja seurataan päästä päähän -kokonaisuutena. Tämä tarkoittaa yhteisten tavoitteiden määrittelyä asiakkaiden kanssa ja erityisesti julkisella sektorilla läpinäkyvyyttä kulurakenteisiin sekä palvelukeskuksessa että asiakkaalla.

Henkilöstö voimavarana

Palvelukeskushenkilöstön osaamisvaade monipuolistuu tulevaisuudessa. Yhden prosessin osaaminen ei enää riitä, vaan on hallittava suurempia kokonaisuuksia. Työntekijän kannalta työn sisältö monipuolistuu ja vastuu kasvaa. Toisaalta joustavat työtavat ja työn ja yksityiselämän yhteensovittaminen entistä paremmin ovat tärkeitä.

”Työntekijöiden sitouttaminen yhteisiin tavoitteisiin on tärkeää, koska ihmiset tekevät muutoksen,” sanoo henkilöstöpalveluista vastaava johtaja Soile Röppänen.

Soile ja Minna kehuvat konferenssin antia. ”Esitykset olivat ajatuksia herättäviä. Palkeissa olemme vuosien mittaan jo selkeästi tehneet oikeita asioita. Esimerkiksi asiakkaiden mukaan ottaminen uusien palvelujen ja toimintatapojen kehittämiseen sekä jatkuvaan parantamiseen on meillä jo rutiinia,” he sanovat.

Jaa somessa

Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Jaa X:ssä
Takaisin uutisiin

Tutustu myös näihin

Henkilön kädet kämmen puoli ylöspäin, kuvaan lisätty tietokonekuvaa rattaista ja nuolista.

Uutinen 5.2.2026

Valtion talous- ja henkilöstöhallinto tehostunut palvelukeskusmallin myötä

Palvelukeskusmalli – keskitetyt prosessit, yhtenäiset toimintatavat ja digitalisaatiota tukeva rakenne – on osoittanut vahvasti, että keskittäminen kannattaa.

Lue lisää
Helena ja Kirsi-Marja tiiliseinän edessä.

Uutinen 13.1.2026

20 vuoden työ valtionhallinnon kehittämisen parissa – Helena Lappalainen ja Kirsi-Marja Kauppinen siirtyvät eläkkeelle

Palkeissa alusta asti työskennelleet Helena Lappalainen ja Kirsi-Marja Kauppinen jäävät eläkkeelle vuoden 2026 vuoden alkupuolella.

Lue lisää