Tiedote

Pyydämme sinua osallistumaan verkkosivustomme käyttäjäkyselyyn, johon vastaaminen vie muutaman minuutin.

Linkki Webropol-kyselyyn

Henkilöstötutkimuksen uudistaminen osa valtion henkilöstöstrategiaa

17.4.2024 13:05

Uudistamme valtion henkilöstötutkimusta.

Takaisin uutisiin

Valtion henkilöstötutkimuksen sisällön uudistaminen toteutetaan vuoden 2024 aikana. Uudistus tehdään valtiovarainministeriön ohjauksessa ja yhteistyössä Palkeiden asiakasvirastojen kanssa. ”Henkilöstötutkimuksen uudistaminen kytkeytyy valtion henkilöstöstrategiakokonaisuuteen,” sanoo yksikönpäällikkö Juha Madetoja valtiovarainministeriöstä. Tavoitteena on uudistaa valtion henkilöstöjohtamista sekä kehittää valtion työntekijäkokemusta ja näiden kautta parantaa valtion kilpailukykyä työnantajana. Tutkimuskonseptin uudistumisen myötä parannetaan tiedolla johtamista sekä työhyvinvoinnin, työnantajakuvan ja työntekijäkokemuksen mittaamista.

Henkilöstötutkimuksen järjestelmä, Tutka, sekä toimintamalli uudistettiin jo aiemmin ja nyt on kyselyn sisällön vuoro. ”Tässä on meillä valtavasti mahdollisuuksia vaikuttaa, ja on hienoa nähdä mukana eri organisaatioita ja myös tutkimuslaitoksia”, Juha iloitsee.

Uuden luominen edellyttää vanhasta luopumista

”Aiempi valtion henkilöstötutkimus, VMBaro, on itsessään käsite,” sanoo Juha. Kyselyä on vuosien varrella kehitetty vastaamaan vallitsevan toimintaympäristön tarpeita ja siitä saatuja tuloksia on viety käytäntöön. Nyt kuitenkin on uuden aika.

Palkeiden henkilöstöpalveluista vastaava johtaja Soile Röppänen kuvailee tunnelmia odottavan innokkaiksi. ”Tavoitteena on tarkastella henkilöstötutkimusta eri näkökulmista ja luoda samalla uutta. Uskon, että työryhmässä syntyy paljon uusia ajatuksia ja ideoita”, hän sanoo. Uuden luominen tarkoittaa aina myös jostain luopumista ja kompromissien tekemistä.

Työryhmän jäsenillä on tässä suuri mahdollisuus vaikuttaa itse ja organisaatioidensa kautta uudistustyöhön. Lopputuloksella on vaikutuksia valtionhallinnon tasolla usean vuoden päähän. Soile toivookin kaikilta uudistustyössä mukana olevilta avointa mieltä, sitoutumista, kysymistä ja kuuntelemista.

Soile Röppänen työskentelee Palkeissa henkilöstöpalveluista vastaavana johtajana.

Juha Madetoja toimii valtiovarainministeriössä Valtionhallinnon kehittämisosaston Henkilöstöpolitiikkayksikössä.

Tämä haastattelu on osa Henkilöstötutkimuksen uudistaminen -juttusarjaa, jossa käsitellään uudistamishanketta mm. tavoitteiden, tutkimustiedon ja asiakastarpeiden näkökulmasta.

Jaa somessa

Takaisin uutisiin